”Provotöllö”

Provokatiivinen televisiotuotanto on vuonna 2016 startannut post doc -työni. Kerään tälle sivulle aiheeseen liittyvät niin tieteelliset kuin populaarimmat julkaisut sekä mediassa esillä olleet asiantuntijapuheenvuorot/kommentit (lehdet, radio, podcastit, televisio) että opetuksen ja yleisöluennot.

Olen toiminut vuodesta 2008 Tampereen yliopiston/aiemmin Tampereen teknillisen yliopiston tutkijana, ja väiteltyäni vuodesta 2015 tutkijatohtorina eri hankkeissa niin mm. mobiilioppimisen, pelillisen oppimisen, koodausosaamisen, pelillistämisen kuin robotiikan hankkeissa. Provotöllö on kuitenkin rakkain aiheeni, ja väittelin 2000-luvun interaktiivisesta, osallistavasta ja sosiaalisesta televisiosta v. 2015 Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin oppiaineesta (Invitingtheaudience – väitöskirja). Olen toteuttanut post doc -tutkimusta, työhön liittyvän tutkimuksen ohella, pääasiassa erinäisin henkilökohtaisin apurahoin. Vuosina (2022-2024) toimin SKR:n kärkihankkeen, Turun yliopiston PLoP-tutkimusympäristöön sijoittuneen DarkPlay- työryhmän johtajana.

Tutkimusta ovat rahoittaneet:

Ella ja Georg Ehrnrooth säätiö (2017, 2018, 2019)

Suomen Kulttuurirahasto, Keskusrahasto, MTV-rahasto (2018)

Suomen Kulttuurirahasto, Satakunnan maakuntarahasto (2019)

Suomen Kulttuurirahasto, Satakunnan maakuntarahasto, kärkihanke & työryhmä (2022), Synkkä leikki – mediakriittisyys viihteellistyvässä yhteiskunnassa. Hankkeen blogi: https://darkplay.blog/ 

Suomen tietokirjailijat ry, luovaan tietokirjalliseen työskentelyyn (Popparit esiin! Viihteellistyvä mediayhteiskunta), 2024

JOKES – Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö, tietokirjalliseen työskentelyyn (Popparit esiin! Viihteellistyvä mediayhteiskunta), 2025

Provotöllö – lyhyt oppimäärä

Provokatiivinen televisiotuotanto tarkoittaa yksinkertaisimmillaan TV-sisältöjä, jotka ovat jollakin muotoa yhteiskunnan yleisiä arvoja, normeja ja jopa moraalikäsityksiä ravistelevia.  Postdoc -tutkimus on keskittynyt vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 

a) millaisia moraali- ja arvovälitteisiä diskursseja suomalainen televisiotarjonta (= formaatit ja niiden paratekstit netissä & diskurssit) tuottaa ja projisoi yhteiskuntaan?

b) miten ne otetaan mediajulkisuudessa lehdistön toimesta huomioon? (=lehdistön retoriikka, mitä/miten uutisoidaan) 

c) miten mahdollisesti muuttuneisiin arvoihin reagoi katsoja (=kyselytutkimus), ja mitä mieltä vallitsevasta asiantilasta on TV-tuottajat ja kanavat (=media-analyysi)?

Työnimi: Popparit esiin! Viihteellistyvä mediayhteiskunta -kokoomateos

Järkyty, huvitu, turru! – Provokatiivinen TV ja media viihteellistyvässä yhteiskunnassa

Provotöllö” -post doc tutkimus on pitkäjänteinen, yli 7v kestänyt, myönnetyin apurahoin rahoitettu projekti. Olen julkaissut tieteellisiä artikkeleja vuosittain, mutta tulokset kootaan pääasiassa median ja TV:n provokatiivisuutta monipuolisesti käsittelevään kirjaan. Julkaistava kokoomateos keskittyy yhteiskunnan viihteellistymisen muotojen kriittiseen tarkaste­luun. Teoksen teemojen pohjalla toimii tuottamani yhteenveto provokatiivisista tendensseistä sekä vuosien aikana toteuttamani tutkimus- ja kirjoitustyö, niin kolumnien kuin tieteellisten artikkeleiden muodossa. Teos sisältää myös taustoituksen provokatiivisen TV:n ja median historiaan, mediatalojen (TV tuotannot & lehdistö) kytköksiin, ja se käsittelee erityisesti median eettistä vastuuta sekä ottaa kantaa myös sosiaalisen median provokatiivisiin sisältöihin. 

Tietokirja tarkastelee suomalaisen nyky-mediayhteiskunnan viihteellistymisen muotoja selvittäen lukijalle ilmiön taustalla vallitsevia vaikutustekijöitä, toimijoita ja motiiveja. Tietokirja pohjaa osin aiemmin rahoitettuihin tutkimushankkeisiin, joiden tulosten pohjalta on tarkoitus kirjoittaa erillinen kokoomateos. Tuleva teos on tarkoitettu yleistajuiseksi johdatukseksi provokatiiviseen TV- ja mediakulttuuriin, ja se antaa ilmiöstä kokonaisvaltaisen kuvan luoden samalla edellytykset kriittisen medialukutaidon lisäämiselle.

”Kullakin ajalla on omat viihteen muotonsa”.
(Bertolt Brecht)

Viihde ei ole synonyymi hauskalle. Se on jotain, millä huvitamme itseämme. (Tuomi 2024) Mediakulttuuri on tulvillaan sisältöjä, jotka provosoivat ja pyrkivät synnyttämään kuluttajassa ensisijaisesti tunteellisia reaktioita. Varsinkin negatiiviset tunteet herättävät vastakaikua, ja laaja yleisö voi saada niistä kaipaamaansa sisältöä harmaan arkipäivän viihdykkeeksi. Shokeeraava journalistinen sisältö on rahanarvoista myyntitavaraa, koska se nousee kerta toisensa jälkeen ympäröivästä materiaalivilinästä piikkeinä herättämään kuluttajissa reaktioita. (Tuomi 2022, 2) Teoksessa viihteellistyminen ja provokatiivisuus nähdään yhteiskunnallisena toimintamallina, jonka myötä lukija tunnistaa ilmiön taustalla vallitsevia vaikutustekijöitä, toimijoita ja motiiveja. Kirjan lukija omaksuu kyvyn tarkastella provokatiivisen median lainalaisuuksia kriittisesti, muun muassa eettisiä kysymyksiä, mediakohujen syntymekaniikkaa sekä markkinatalouden synnyttämiä diskursseja.

Teoksessa tarkastelellaan suomalaisen nyky-yhteiskunnan viihteellistymisen muotoja (mm. viihdeteollisuus + media + sosiaalinen media + journalismi, politiikka ja insituutiot) selvittäen sen normeja, arvokäsityksiä ja valtarakenteita. Teos keskittyy normeja, jopa moraalikäsityksiä ravistelevien ilmiöiden tekstuaaliseen ja retoriseen tuottamiseen mediassa, ja antaa kokonaisvaltaisen kuvan viihteellistymisen ilmiöstä. Mediakulttuuri on tulvillaan sisältöjä, jotka provosoivat ja pyrkivät synnyttämään kuluttajassa ensisijaisesti tunteellisia reaktioita. Ilmiö linkittyy osaksi laajempaa nykypäivän yhteiskunnan viihteellistymisen viitekehystä, jossa aiemmin ”pyhinä” pidetyt teemat muuntuvatkin viihteen polttoaineeksi.

Median viih­teellistymisellä viitataan pääasiallisesti ilmiöön, jossa aiemmin vakavahenkiset aiheet tarjoillaan kuluttajille viih­teellisessä muodossa, johon viita­taan tabloidisaationa (myös ns. klikkijournalismi). (Döveling, von Scheve & Konjin 2011) Ajankohtaisena esimerkkinä true crime -genre, jossa rikollisen toiminnan representaatio mediassa ja viihteen muotona liikkuu väkisinkin harmaalla alueella, kun tasapainoillaan katsojien kosiskelun ja aiheen vakavamielisyyden välillä. Väkivallan ja väkivaltakuvastojen valjastaminen viihteellisiin ja kaupallisiin tarkoituksiin on herättänyt yhä enemmän eettisiä kysymyksiä esimerkiksi uhrin ja erityisesti elossa olevien omaisten oikeuksiin liittyen. Samalla myös rikosuutisointi on, jo 1990-luvulta lähtien painottanut enenevissä määrin iltapäivälehdistä tuttua tunteisiin vetoavaa uutisointia, jolle on tyypillistä rikosten henkilöityminen. Yksi viihteellistymisen tuoma näkökulma niin true crime -tarjontaan kuin rikosuutisointiinkin on rikollisuuden ja rikollisten esittäminen glorifioivaan, välillä jopa kiiltokuvamaiseen, tapaan. Esim. Katiska-dokumentti.

Näen provokatiivisuuden tietynlaisena moodina, jonka kautta voidaan tarkastella kaiken yhteiskunnallisen kerronnan strategioita ja käytäntöjä. Koenkin, että ilmiö eli aiheiden ja otsikoiden raflaavuus läpileikkaa television osalta nykyisin myös niin sanottujen arvostetumpien kanavien sekä asiaohjelmien tarjontaa. Se ei ilmiönä rajoitu vain tosi-tv:n piiriin. Samoin näen ongelmallisena sen, kun tosi-tv ”niputetaan” liian helposti yhteen. Sillä kun on selkeä hierarkiansa. On olemassa formaatteja, jotka voivat toimia parhaimmillaan vertaistukena katsojalle, tarjota myös tiettyä samaistumista. Parhaimmillaan, fiksusti ja eettisesti toteutettuna, tositv voi myös halutessaan ravistella tabuja, ja lisätä tietoisuutta. Kaikki on kuitenkin juuri tuotantotavoista kiinni.

Tietynlainen inhorealistinen viihteenmuoto on myös tosi-tv:n lainalaisuuksia alleviivaava rappiotiktok/striimaus, jossa toisen ihmisen huono-osaisuus ja kurjuus (päihteet, mielenterveysongelmat, väkivalta ja alkoholinhuuruiset riidat) muuttuvatkin uteliaisuutta ja naurua herättäväksi viihdemateriaaliksi, ja tekijöilleen jopa taloudelliseksi hyödyksi. Osa teoksessa käsiteltävistä teemoista onkin jollakin muotoa yhteiskunnallisesti paheksuttuja, ja niihin saatetaan usein viitata ’törkynä ja roskana’. Viihteellisyys ja provokatiiviset ilmiöt ohitetaankin helposti, ja siksi aihealuetta ei 2020-luvun Suomessa ole akateemisesti juuri tarkasteltu. Teos kirjoitetaan vastaamaan tähän tarpeeseen, ja siinä huomioidaan viihteellistymiseen vahvasti kytketty kriittisyys, mutta teoksen fokus on ilmiön määrittämisessä ja ominaispiirteiden havainnollistamisessa osana inhimillistä toimintaa, jolloin viihteellistymisen myötävaikutus myös positiivisissa muutoksissa tiedostetaan. Erilaisten viihdemuotojen suosio kertoo kuitenkin omaa tarinaansa aikamme arvoista ja normeista. Ne peilaavat aina vahvasti nyky-yhteiskuntaa, jonka oma ilmapiiri lopulta määrittää sen, mikä viihteen nimissä menee läpi. (Tuomi 2022; 2024) Kokoomateos tarkastelee tätä rajanvetoa erilaisten tapausesimerkkien läpi.